Developer, Liquidity Risk Reporting (Helsinki / Oulu)
Description
Haemme nyt Developeria tukemaan OP Pohjolan Viranomaisraportoinnin likviditeettilaskennan kokonaisuutta. Tässä tehtävässä pääset kehittämään järjestelmää, joka on kriittinen osa OP Pohjolan ja koko pankkitoiminnan ytimen sääntelynmukaista toimintaa.
Tehtävä sijaitsee Helsingissä tai Oulussa.
Tehtävästä
Tämän tehtävän vastuualueen järjestelmät ovat osa Viranomaisraportointiin kuuluvan kriittisen likviditeettiriskilaskennan kokonaisuutta. Järjestelmät hyödyntävät tietovarastoratkaisua, jonka avulla liiketoiminnan tiedot kerätään toimiviksi kokonaisuuksiksi ja raportoidaan Finanssivalvonnalle. Tärkeitä OP Pohjolan sisäisiä sidosryhmiä tehtävässä ovat Keskuspankkitoiminnot, Tasehallinta ja Riskienhallinta.
Olemme siirtymässä vastuualueen raportoinnissa uuteen teknologiaan, joten pääset tässä mukaan osaltasi vaikuttamaan siihen, miten me tulevaisuudessa teemme likviditeettiriskilaskentaa. Tehtävässä pääset yhdessä muun tiimin kehittäjien kanssa vastaamaan nimettyjen sovellusten ja prosessien kehittämisestä, tuotantokelpoisuudesta, kustannustehokkuudesta sekä teknisistä ratkaisuista yhteistyössä toimittajayhteistyökumppaneiden kanssa. Kehitystyön lisäksi tehtäviin kuuluu myös tuotannon poikkeustilanteiden selvitykset ja korjaukset sekä eri sidosryhmien ja toimittajayhteistyökumppanien kanssa.
Millainen on tuleva työyhteisösi?
Sinut toivottaa tervetulleeksi kymmenen hengen tiimi, jonka tuella pääset hyvin alkuun tehtävässäsi. Liiketoiminta- ja viranomaisvaatimukset ohjaavat tiimimme työntekoa, mutta meillä on tiiminä vapaus ja vastuu päättää itse toimintatavoistamme. Vaikka teemmekin vastuullista ja säänneltyä työtä, teemme sitä mutkattomalla ja rennolla asenteella.
Työskentelemme OP Pohjolan hybridityömallin mukaisesti ja yhdistämme arjessa joustavasti lähi- ja etätyöskentelyn. Tiimimme kokoontuu yhdessä toimistolle keskimäärin kerran viikossa.
Millaista osaamista etsimme?
Etsimme innokasta osaajaa, jolla on jo kokemusta ketterästä järjestelmäkehittämisestä ja tietovarastoratkaisuista sekä niihin liittyvistä tietovirroista ja rajapinnoista. Edellytämme, että sinulla on jo aiempaa kokemusta ohjelmoinnista (esimerkiksi Pythonilla) sekä Databricksin käytöstä. Lisäksi eduksi katsomme ymmärryksen pilviteknologioista (Microsoft Azure).
Tässä tehtävässä tärkeintä kokemuksesi järjestelmäkehityksestä sekä valmiutesi oppia uutta, erityisesti likviditeettiriskilaskennan näkökulmasta. Toivomme, että olet innokas systemaattisesti kehittämään osaamistasi muuttuvassa ympäristössä.
Toivomme, että olet analyyttinen ja ratkaisukeskeinen tiimityöskentelijä, joka vie sovittuja kokonaisuuksia eteenpäin oma-aloitteisesti sekä järjestelmällisesti. Pidät kiinni myös niistä tavoitteista, joiden maali häämöttää kauempana tulevaisuudessa. Kommunikoit luontevasti eri sidosryhmien kanssa niin suomeksi kuin englanniksi.
Aiempi työkokemus finanssialalta tai muulta säännellyltä toimialalta sekä aikaisempi kokemus viranomaisraportoinnista tai muun tarkasti säännellyn raportoinnin kehittämisestä nähdään tehtävässä etuna.
Me tarjoamme
Tehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden laajentaa osaamistasi järjestelmäkehityksen puolella. Meillä olet mukana kehittämässä toimialan parhaita tuotteita ja palveluita Suomen suurimmassa finanssitalossa.
Olemme yksi Suomen suurimpia ohjelmistotaloja. Liittymällä joukkoomme pääset osaksi ryhmän Kehittäminen ja teknologiat -organisaatiota. Organisaatiomme kehittää digitaalisia palveluita ja järjestelmiä asiakkailleen sekä omalle henkilöstölleen. Olemme vastuussa OP Pohjolan ICT-strategiasta, teknologialinjauksista, arkkitehtuurista, yhteisistä alustoista, infrastruktuurista, jatkuvuudenhallinnasta sekä koko ryhmän kyberturvallisuudesta. Alueella työskentelee yhteensä 5000 omaa ja kumppaneidemme IT-ammattilaista.
Meille on tärkeää, että jokaisen on mahdollista kehittyä työn kautta, ja tässä sinua tukevat sekä kollegasi että esihenkilösi - et tule jäämään yksin. Tekemiselläsi ja asenteellasi pystyt vaikuttamaan omaan urapolkuusi meillä, tuemme sinua kehittymisessäsi ja kannustamme rohkeasti eteenpäin. Meillä on paljon erilaisia uramahdollisuuksia, halusit sitten edetä urallasi vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Meillä on käytössä ns. XXX-XXX-XXXX -periaate, mikä tarkoittaa, että käytät 70 % ajastasi päivittäisiin tehtäviin, 20 % työskentelytapojen hiomiseen ja viimeiset 10 % vapaasti uusien taitojen oppimiseen. Tämän osuuden voit käyttää esimerkiksi meidän omassa OP Tech Academyssa, jossa voit laajentaa osaamistasi monella eri osa-alueella. Kyllä, voit siis laajentaa osaamistasi työajalla!
Saat käyttöösi monipuoliset, johon kuuluvat mm. henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun OP Pohjolan lomaosakkeissa.
Kiinnostuitko?
Hienoa! Hae tehtävää lähettämällä meille CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään sunnuntaina 1.2.2026. Kuulemme mielellämme lisää osaamisestasi ja motivaatiostasi tätä tehtävää kohtaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Product Owner Sanna Stranden numerosta XXX-XXX-XXXX. perjantaina 23.1. klo 14-15 välisenä aikana ja työsuhdeasioissa sekä meillä työskentelystä lisätietoja antaa Competence Lead Teemu Valkonen numerosta XXX-XXX-XXXX torstaina 22.1. klo 14-15 välisenä aikana.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat, teetetään huumausainetesti sekä Suojelupoliisin teettämä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
OP Pohjola - Meillä on jotain yhteistä
OP Pohjola on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Meillä työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssitoimijana rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.