Senior Data Engineer
Description
Kokenut Data Engineer - Tule mukaan tekemään merkityksellistä datatyötä!
Liity osaksi Solitan -yksikköä, jossa työskentelee noin 400 data- ja integraatioasiantuntijaa. Kasvavana yhtiönä etsimme nyt kokeneita Data Engineereitä toteuttamaan eri - moderneista dataputkista teolliseen IoT:hen aina tiedon varastoinnin modernisointiin. Millainen meidän arki on? Data Engineerimme työskentelevät yhdessä solitalaisen tiimin kanssa erilaisissa asiakasprojekteissamme, joissa muun muassa rakennetaan data-alustoja ja erilaisia datan hyödyntämisen ratkaisuja, modernisoidaan tietovarastointia sekä jalostetaan dataa. Sinulla on vapaus muovata omaa polkuasi - voit esimerkiksi syventää nykyisiä taitojasi tai ottaa haltuun uusia teknologioita. Projektivalinnat meillä tehdään vuoropuheluna Staffing Leadiemme kanssa. Tavoitteenamme on, että projektimme tarjoavat olemassa olevien taitojen hyödyntämisen lisäksi uuden oppimista sekä merkityksellistä lisäarvoa niin asiakkaalle kuin itsellesikin.
Kokemuksestasi riippuen voit toimia projektissa myös Lead Data Engineer -roolissa. Meillä et ole koskaan yksin, sillä työkavereiden auttaminen ja tiimityöskentely ovat tärkeä osa kulttuuriamme. Millaista osaamista toivomme sinulta? Toivomme sinulta vähintään muutaman vuoden kokemusta Data Engineerin roolista ja ymmärrystä moderneista teknologioista. Konsultointi- ja projektityötausta on plussaa, mutta ei pakollinen.
Data Engineerina meillä tarvtset aikaisempaa osaamista ja kokemusta dataputkien rakentamisesta e2e, tietovarastoista, tiedon mallinuksesta sekä ainakin osasta näistä teknologioista on tarpeen:
- Azure, (myös AWS ja GCP)
- Python, SQL
- Databricks, Snowflake, dbt, Fabric
- Modernit mallinnusmenetelmät (esim. Data Vault 2.0)
Työkalut ja teknologiat vaihtelevat projekteittain, ja ne valitaan sen mukaan, mikä toimii asiakkaallemme parhaiten, mutta lähes kaikki uudet dataprojektimme tehdään pilvessä ja moderneilla työkaluilla. Kiinnostaisiko kasvaa data-arkkitehdin rooliin? Tarjoamme mahdollisuuden kehittää osaamistasi kohti Data Arkkitehdin tehtävää liittymällä. Academy kestää noin vuoden ja vie noin päivän kuukaudessa (pääosin etänä). Sen sisältö keskittyy arkkitehtiroolin yleisiin valmiuksiin, kuten vuorovaikutus- ja suunnittelutaitoihin, ei pelkästään teknologiaan. Opit suoraan kokeneilta kollegoiltasi - akatemia toimii myös sisäisen osaamisen siirtämisen kanavana. Miksi Solita?
- Yli 2000 Solitalaisen joukossa ihmiset ovat aidosti keskiössä, yksilöinä.
- Auttamisen kulttuuri - saat apua aina kun tarvitset. Projekteissa et ole yksin. -.
- Hyvä rotaatiomalli - voit rakentaa omannäköistä uraa.
- Vaikutusmahdollisuudet käytettäviin teknologioihin ja toimintatapoihin. -, jossa huolehditaan toisista.
- tätä moni meillä pitää tärkeimpänä etuna.
- Runsaat edut: mm. valitsemasi työvälineet, työpäivien hieronnat (Hki & Tre), oma mielen hyvinvoinnin valmentaja, harrastuskerhot, salit, liikunta/kulttuuri- ja lounasetu, laaja työterveys - ja paljon muuta!
Kiinnostuitko? Voisiko seuraava askeleesi olla Solitalla? Lähetä meille CV tai LinkedIn-profiilisi linkki ja/tai vapaamuotoinen hakemuksesi. Otamme sinuun pian yhteyttä.
Kysy lisää:
Johanna Lintunen, Talent Acquisition,
Vesa Hammarberg, Data Architect & Data Platforms Business Lead:
Huom! :n takia emme voi ottaa vastaan hakemuksia sähköpostitse - lähetäthän ne verkkosivujemme kautta rekrytointijärjestelmäämme.
Keskeisenä teknologia -, data- ja designkumppanina Solitan liiketoiminta perustuu luottamukseen ja vastuullisuuteen. Tästä syystä valitun hakijan henkilöllisyys, luottotiedot ja työhistoria tarkistetaan. Nämä tarkastukset suoritetaan työelämän yksityisyyden suojasta annetun lain mukaisesti ja sen rajoissa.
Lisäksi osa kriittisen infrastruktuurin toimialalla toimivista asiakkaistamme edellyttää erillisen SUPO:n tekemän turvallisuusselvityksen läpäisyä.